Somalimaan presidentiksi valittiin marraskuussa Suomessa pitkään asunut Abdirahman Mohamed Abdullahi eli Irro.
Ilves on ottanut tiukan niskalenkin Tapparasta Tampereen puolivälieräsarjan aluksi. Perjantai-iltana Ilves siirtyi sarjassa 2 ...
Kevät on otollista aikaa törmätä rannikkoseudulla kuutteihin eli hylkeen poikasiin, jotka syntyvät tyypillisestä ...
Helsingin Sanomat seuraa, miten puoluejohtajat laittavat itsensä likoon vaalikentillä. Perjantai-iltana Sdp:n Antti Lindtman ...
Aamuyöntie, Olari, Espoo: rivitalon takana kulkevan kallionharjanteen suunnasta lähestyy varhain aamulla kaksi metsäkaurista.
Miehet pettävät useammin kuin naiset ja toisaalta myös epäilevät useammin kumppaninsa uskottomuutta turhaan. Tuore tutkimus ...
Helsinkiläiset ehtivät hieroa ylivoimakuvioitaan lähes kolme ja puoli minuuttia, kunnes Oliver Suni runnoi maalin edestä ...
NBA-seura Memphis Grizzlies nostaa suomalaisvalmentaja Tuomas Iisalon joukkueen väliaikaiseksi päävalmentajaksi, kertoo ...
Maanjäristys iski Myanmariin perjantaina ja tuntui myös naapurimaa Thaimaassa. Suomalaisuhreja ei toistaiseksi ole tullut ...
Euroopan Kevinit ovat nyt kolmekymppisiä, ja Ranskassa käytiin taisteluun parjatun etunimen puolesta
Etunimi Kevin levisi 1990-luvun alussa Hollywoodin siivittämänä myös englanninkielisen maailman ulkopuolelle. Suomessakin ...
Vancen vierailun ohjelmaa on muutettu alkuperäisestä, koska Grönlannissa on vastustettu varapresidentin matkaa kiivaasti.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on antanut määräyksen ”sopimattoman, mielipiteitä jakavan ja epäamerikkalaisen ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results